"Miksen mä voi vaan mennä Eltsulle? Miks mun aina täytyy mennä mummolaan?" Marie huusi tuskissaan äidilleen. Hänen äitinsä ja isänsä kävivät yleensä kahdesta neljään kertaan vuodessa työmatkalla ulkomailla, useimmiten Amerikassa, ja nyt oli taas lähtöruljanssi meneillään. Perheen onneksi Marien mummo ja vaari, Marien isän vanhemmat asuivat samassa kaupungissa, ja Marie oli aina saanut asua heidän luonaan sen aikaa kun vanhemmat reissasivat työnsä takia. Itseasiassa mummo ja vaari olivat Marien vierailuista varsin mielissään, koska he pitivät kovasti pojantyttärestään ja tämä toi aina piristystä heidän arkeensa. Mariekin piti kovasti isovanhemmistaan; vaari oli varsinainen vitsiniekka ja mummo oikea tehomummo, koko ajan kädet touhua täynnä. Mummolaan oli aina ollut kiva mennä, etenkin jos hänen serkkunsa Saana sattui olemaan siellä samaan aikaan.

Mummolassa oli vain yksi huono puoli. Se oli täysin toisella puolella kaupunkia kuin missä Marien koti oli. Toisien sanoen, täysin toisella puolella kaupunkia kuin missä Eltsun koti oli, hehän asuivat vierekkäisissä taloissa. Eltsu oli Marien paras kaveri niiltä ajoilta asti, kun Eltsun perhe oli muuttanut samaan pihapiiriin. Marien perhe asui kerrostalossa, jonka asukkaista suurin osa oli vanhuksia. Talossa asui vain muutama lapsiperhe ja kaikki lapset olivat joko ihan sylivauvoja tai sitten liian monta vuotta Mariea vanhempia, jotta hyvin läheisen ystävyyden synty olisi ollut mahdollista. Niinpä Eltsun muutto viereiseen taloon oli varsinainen taivaanlahja Marielle. Ja Eltsulle tietysti myös, sillä heistä tuli heti ensimmäisten päivien aikana erottamattomat ystävykset. Marie oli silloin viisivuotias, kuten Eltsukin. Nyt he olivat yhdeksännellä luokalla ja he olivat kesällä juuri viettäneet kymmenvuotisjuhlapäiväänsä.

"Mummolasta on niin pitkä matka kaikkialle! Eltsulle ja kouluun ja harkkoihinkin!" Marie listasi tuskastuneena. "En mä voi jättää kahen viikon ajan treenejä väliin. Mä voin ihan hyvin mennä Eltsulle, mehän ollaan aina muutenkin toisillamme yötä."

"Rakas, sä et nää tätä nyt aikuisen ja vastuullisen ihmisen kannalta" Marien äiti sanoi koettaen saada lastaan ymmärtämään asian laidan. "On ihan eri asia mennä yökylään yhdeksi yöksi kuin kahdeksi viikoksi. Yhen yön yökyläilyssä, kun me omat vanhemmat olemme kuitenkin ihan lähellä ja maisemissa, vastuu säilyy kuitenkin meillä. Nyt kun me olemme kokonaan poissa, niin me tavallaan epävirallisesti siirrämme vastuun sinusta isovanhemmillesi. Eikä tule kysymykseenkään, että siirtäisimme sen vastuun Eltsun vanhemmille. Se on liian suuri palvelus pyydettäväksi, vaikka olettekin erittäin läheisiä Eltsun kanssa."

"No miten mä sit meen harkkoihin kun vaari ei voi ajaa autoa? Ja kouluun? " Marie yritti lähestymisnäkökulmaa asiaan. Vaarilla oli leikattu polvi kaksi viikkoa sitten ja toipumisessa menisi arvioiden mukaan pari kuukautta. Vaari ei siis voinut ajaa autoa ja mummilla ei ollut ajokorttia.

"No sehän nyt ei ole ongelma eikä mikään, kulta" Marien isä tuli mukaan keskusteluun. "Me vähän äitisi kanssa ajateltiin, että meidän on varmasti parasta hankkia sinulle bussikortti täksi kuukaudeksi. Ymmärtääkseni bussit kulkevat Ahtialastakin ihan hyvin eri puolelle kaupunkia."

Marien perhe asui Lahdessa, Jalkaranta-nimisessä kaupunginosassa kaupungin länsipuolella. Mummola taas sijaitsi Marien mielestä Jumalan selän takana Ahtialassa kaupungin itäpuolella; alue oli kaupunkilaisen näkökulmasta varsinaista maaseutua. Marie tajusi kuitenkin, että vastaanväittäminen oli turhaa kun molemmat vanhemmat olivat samaa mieltä. Se ei kuitenkaan vähentänyt hänen suuttumustaan, ja hän lähti kiivain askelin omaan huoneeseensa paiskaten oven kiinni perässään.

"Meillä ei muuten paiskota ovia, tiedät sen hyvin, Marie!" Marien äiti huusi olohuoneesta. Marie pyöritteli silmiään huoneessaan ja heittäytyi sängylleen makaamaan. Hetken hän vain makasi yrittäen räpsytellä suuttumuksen kyyneleitä silmäkulmistaan. Sitten hän nousi, kävi hakemassa iPodinsa ja laittoi napit korvilleen. Hän selasi luettelosta Apulannan "Silti onnellinen" -kappaleen. Marie oli nuorempana fanittanut Apulantaa, mutta viime vuosina hänen musiikkimakunsa oli hieman vaihtunut. Nyt hänestä kuitenkin tuntui siltä, että vain Apulannasta oli apua tähän olotilaan. "Silti onnellinen" oli hänen lempparinsa Apulannalta, se sopi hyvin erilaisiin voimakkaisiin tunnetiloihin ja niiden purkamiseen. Siinä oli asennetta.

Puolen tunnin musiikin kuuntelun ja sängyllä makoilun jälkeen Marie tunsi olonsa hieman lauhtuneen. Oli sunnuntai-ilta, kello oli vähän yli yhdeksän. Ulkona oli pimeää ja tuuli riuhtoi paljaita puiden oksia. Marie katseli hetken ikkunasta katulamppujen valaisemaa katua edelleen napit korvillaan, istahti sitten tunnetilan turruttamana pöytänsä ääreen. Oli liian myöhä enää lähteä Eltsulle. Marie mietti hetken, soittaisiko hän Eltsulle, mutta päätti lopulta jättää soittamatta. Hän voisi ihan yhtä hyvin kertoa huomenna koulussakin huonot uutiset. Eltsukin oli ollut innoissaan ajatuksesta, että Marie olisi muuttanut pariksi viikoksi hänen luokseen. He olivat jo miettineet kaikkea, mitä olisivat voineet sitten tehdä. Ei heillä mitään suurempia suunnitelmia ollut, koska heillä oli futisharkatkin neljänä iltana viikossa, mutta kaikkea pientä kivaa. Kuten tyttöjen kauneussalonki-ilta. Tai kuten kunnon mässäily- ja leffailta. No, kyllä he toisaalta näitä voisivat toteuttaa yksittäisinäkin iltoina, mutta olisi se ollut paljon jännittävämpää ja hauskempaa kokeilla asumista Dahlströmeillä.

Eltsun kokonimi oli Eleonoora Dahlström. Hänen isänsä Bert oli suomenruotsalainen, ja heillä puhuttiinkin siksi kotona molempia kieliä. Joskus Marie oli todella kateellinen siitä, että Eltsulla oli kaksi kieltä ihan ilmaiseksi. Ja kaikenlisäksi se toinen kieli oli ruotsi, Marien suuri intohimo ja suosikkiaine koulussa. Enimmäkseen hän kuitenkin nautti Eltsun kaksikielisyydestä, sillä se oli myös yksi syy miksi Mariesta oli ihana käydä Eltsulla. Eltsulla kuuli aina ruotsia ja Marie nautti sen kuuntelemisesta. Hän oli aivan varma, että joskus tulevaisuudessa menisi naimisiin ruotsalaisen miehen kanssa.

Eltsun äiti Pirjo oli täysin suomalainen, mutta hallitsi tietysti arkielämän ruotsinkin vaikkei sitä juuri käyttänytkään. Marie rakasti Pirjoa, hän oli niin mukava ja ihanan eloisa ihminen joka toi aina valoa muiden elämään. Eltsun mielestä hänen äitinsä olisi voinut olla vähän vähemmän eloisa, vaikka olikin jo päässyt siitä iästä pois, jolloin kaikki mitä omat vanhemmat tekivät julkisilla paikoilla tuntui "niiiiin nololta". Marieta nauratti kun hän ajatteli niitä aikoja, eihän siitä niin kauaa edes ollut. Olisikohan se ollut joskus viidennellä, kuudennella? Vanhempien huolenpito ja etenkin vanhempien kanssa liikkuminen oli ollut suurin piirtein nolointa maailmassa. Eltsu oli aina väittänyt, että Marien vanhemmat oli tosi cooleja, ettei niitä tarvinnut hävetä. Marie taas oli samaa mieltä Eltsun vanhemmista. Eltsun isä Bert oli varsinainen vitsailija ja sai kaikki aina nauramaan. Eltsun äiti taas oli aina niin avoimen hyväntuulinen, että iloisuus tarttui helposti, jos hänen kanssaan jutteli.

Eltsu oli perheensä vanhin lapsi, hänellä oli kaksi nuorempaa siskoa. Katriina oli Eltsua vain vuoden nuorempi, kävi siis kahdeksatta luokkaa. Amanda oli sisaruksista nuorin ja oli viidennellä luokalla. Kaikki sisarukset olivat blondeja ja aika pienikokoisia, varsinaiset kolme kultakutria. Marieta huvitti ajatus kolmesta kultakutrista. Puuttui vain karhu niin se olisi kuin se tunnettu satu väärinpäin, "Karhu ja kolme kultakutria". Ehkä Bert menisi karhusta. Tai Tohveli! Ei, kumpaakaan oli vaikea kuvitella murisemassa. Pelkkä ajatuskin nauratti Marieta.

"Siitä tietää että Eltsu on mun paras kaveri, kun pelkkä sen ja sen perheen ajatteleminenkin saa jo mut paremmalle tuulelle" Marie ajatteli.

Yhtäkkiä hän tunsi olonsa todella väsyneeksi. Pettymyksen ja suuttumuksen aiheuttama tunnemyrsky oli vienyt voimia. Hän haukotteli ääneen ja laahusti vaatekaapille kaivamaan yövaatteensa. Puettuaan ne päällensä hän hipsi hiljaa vessaan iltapuhteille ja painui sen jälkeen suoraan pehkuihin, muistaen uudelleen suuttumuksensa vanhempiaan kohtaan ja jättäen siksi hyvät yöt toivottamatta kapinan merkkinä.

---

"Jälleen lähtee laulu soimaan, kansa syöksyy karkeloimaan.." Marie kurkottautui unenpöpperössä yöpöydällä soivaa puhelinta kohti. Jo kolmas torkku tänä aamuna lähti käyntiin. Marie oli aamu-uninen. Erittäin. Aamut olivat hänelle todella tuskallisia, itsensä hereillesaamisprosessi oli vaan jotain niin kertakaikkisen haastavaa. Neljännen torkun jälkeen Marie lopulta nousi raskaasti istumaan sängyn reunalle ja haukotteli kovaan ääneen pistäen suupielet koetukselle.